Reenejä

Viime perjantai meni rallytokoilun parissa. Lake oli taas nii innoissaa, et alku meni meillä vähä sählätessä ja rauhotellessa koiraa. On kyllä kiva käyä treenaamassa kun on niin mukavaa porukkaa siellä.
Ollaan tehty nyt paria uutta avo-luokan liikkeitäkii, alokasluokan lisäksi, mikä on kyllä virkistävää. Kiitorekulla järjestettiin myös Tuija Kokkosen alo ja avo-rallytoko kursseja näinä viikonloppuina, mut mitäs myö vielä avo-luokan kylttejä opettelemaan, kun ei olla eden alokasluokan kisoihin päästy. Käytiinkin Laken kanssa silloin se rallytokon-alkeet Tuijan kurssilla ja se oli kyllä mukavaa, kun oli hyvä kouluttaja ja tehtiin myös ratojakin, eikä pelkästään yksittäisiä kylttejä.
Meijän pitäis Laken kanssa harjotella tuota seuraamista.. Niinkuin Tiina sanoi, että olis hyvä jos joku pystyis kattomaan sivusta, milloin koira on oikeassa kohdassa, että koiran voisi palkata siihen. Yksin kun sattuu palkkaamaan koiraa joskus liian taakse tai liian eteen, kun en oikein hahmota missä se hyvä kohta oikein on.

Maanantaina pääsin pitkästä aikaa agin parii. Kaks viikkoa sitten olin kovassa flunssassa, niin ajattelin parannella sen pois ja viimeviikon maanantaina sattui työvuoro juuri treenien kanssa päällekkäin. Oli kyllä iha mielettömän kivaa touhua pitkästä aikaa, vaikkakin Pesosella oli taas oma tahto ja teki asiat niinkuin hän halusi... :D Liekö juoksut vaikutti asiaan? (Kyllä, Pesonen on tyttö.) Mutta tosiaan, välistävetoja ja rytmittämisiä meijän pitää ehottomasti harjotella. Mut muuten kyllä rata sujui hyvin, lukuunottamatta sitten niitä paria kohtaa.
Lappeenrannassa olis nyt maaliskuussa kahdet agilitykisat peräkkäin. LAU:n järjestämiin en pääse, koska koira ei ole lappeenrannassa, mutta ehkä sitten niihin seuraaviin, jotka ovat IMAKK:n järjestämät. Jännittää jo valmiiks, mikä ei ollu yllätys, koska oon ihan kauhee jännittäjä.
Näihin tunnelmiin, kivaa loppuviikkoa! :)

Tottishuumaa

Miun tekis iha hirveesti mieli alottaa myös tokon treenaaminen Laken kanssa. Olen vähän katsonutkin niitä liikkeitä mitä toko alo-luokassa olisi ja kyllä tekisi mieli päästä porukalla treenaamaan. Laken kanssa on vaan se ongelma, et maahanmenossa se saattaa kallistua toiselle lonkalle, eli röhnöttää siinä, eikä makaa sillä ''oikealla'' tavalla.
Joskus Laken pentuaikoina käytiin tokon alkeiskurssi, mutta sitten se oli jotenkin tosi tylsää ja puuduttavaa, kun samassa ryhmässä oli 15 muuta koirakkoa.. Ja silloin siinä oli myös se, että jos et tuntenut ketään sieltä, niin sinua katsottiin ''mitä hittoa teet täällä''-ilmeellä. Uskon, että en ole ollut ainut, kuka on kokenut tuon saman.
Kerran käytiin myös ennen meidän rally-toko treenejä harjoittelemassa ryhmäpaikkamakuuta treenikaverin ja agilityvalmentajani kanssa. Silloin se into varmasti iski tokoon. Aijemmin olen ajatellut, että ei sellaista armeijatouhua ja pilkunviilaamista jaksa, mutta kun on sivusta ja youtubesta katsonut jonkun treenejä, niin on itsellekkin tullu pieni polte siihen. Eipä tässä muu auta kuin puskea iloisella mielellä mukaan ja yrittää päästä treenaamaan muidenkin, kuin itseni kanssa.

Kyllä latua riittää

Huh heijaa! Käytiinkii Jennin ja koirien kanssa tänään hiihtelemässä. Hiihettiin Pappilanniemestä Karhusaareen. Matkaa oli varmaa alle 1km, mutta kyllä se rankkaa oli, kun tuuli ja lumi oli peittänyt hiihtoladun osittain ja oli vielä plussakeli, eli sukset tökki kokoajan.. :D Mutta tämäpä ei meidän menoa haitannut ollenkaan!
Mukavaa oli ja tämä Karhusaaren laavu on vissiinkin aika suosittu retkeilypaikka, kun siellä oli paljon makkaranpaistajia ja muita retkeilijöitä, joista Lake tietysti päätti ottaa kaiken hyödyn irti. Pieni hellyyttävä sinisilmäinen katse makkaransyöjiin päin, niin johan alkoi makkaroita tippumaan maahan.. Olen kyllä iloinen siitä, miten hyvin Lake käyttäytyi, vaikkakin oli paljon lapsia ja muitakin koiria paikalla.

Pentusista sen verran, että olen kyllä iloinen, että minulla on tuttuja, jotka auttavat minua etsimään sitä oikeaa yhdistelmää. On sellaisia yhdistelmiä, joista en edes tietäisi, jos minulle ei oltaisi vinkattu niistä. On myös asioita mitä itse unohdan tutkia ja kysellä kasvattajilta, joten olen kyllä kiitollinen, että on osaavia ihmisiä ympärillä. Kiitos siis siitä. :) Tässä pari kuvaa tämänpäiväiseltä hiihtoretkeltä, kuvat on kivoja. :)

Lappeenrannan vesitorni näkyy taustalla

Tahvo ja Aku poseeraa

Pörrö

Lake ymmärti tän vetohiihdon väärin..

Jenni ja koirat

Ihana aurinko

Ei vitsi että ärsyttää, kun ei pääse treenaamaan. Työt on sellaset et ne tuppaa häiritsemään harrastusta. No ens maanantaina sitten!
Tänään kuitenkin käytiin aamulla Hennan ja japaninpystykorva Minnin kanssa ulkoilemassa. Oli aika mukavaa kävellä kaupunginlahdella, kun sinne joku oli ajanut latupohjaa, missä pystyi käpyttelemään. JA MIKÄ KELI! Aivan mahtava! Maanantai aamupäiväksi siellä oli aika paljon kulkijoita, mikä ei tosin koirien menoa haitannut yhtään. :) Tästä parit kuvat ja sitten miun pitääkin rientää töitten pariin!

Normaali koira

Meillä ollaan oltu nyt ilman kipulääkettä 4 päivää. Näyttäisi siltä siis, että kuuri tehosi. Lake alkoi siis 2 viikkoa sitten näyttämään kivun merkkejä. Ei antanut koskea ja murisi aina jos meni liian lähelle. Aamuisin juoksi minua karkuun ja väisti liikkeitäni erittäin voimakkaasti. Silloin tajusin, että nyt on jotain vialla. Eläinlääkäri määräsi Lakelle 14 vuorokauden kipulääkekuurin.
Lakelle kun kuvattii lonkat erittäin huonoksi, niin kipu saattoi johtua niistä. Koira ei kyllä ole ikinä ontunut tai mitenkään muutenkaan näyttänyt kivun merkkejä, minkä takia huonot lonkat olikin yllätys minulle. Nyt myöhemmin kun tiedän, mitkä lonkat Lakella on, niin olen kiinnittänyt huomiota vielä entistä enemmän sen käyttäytymiseen ja liikkeisiin. Jollain tapaa yrittänyt kuulostella kipua. Nykyisin se kirputtaa etutassujaan, mutta ei näytä oikein muita eleitä mikä viittaisi kipuun.
No, kuitenkin, kipulääkitys tehosi ja toivon suuresti, että Lakella ei ole nivelrikkoa. Se on kuitenkin hyvin mahdollista. Nyt mennään Nutrolin Nivelen voimalla. Lake on lääkityksen jälkeen ollut kuin eri koira. Iloinen ja leikkisä, eikä tuijota epäilevästi tai ole muutenkaan outo. Tervehtii minuakin aivan eri tavalla kuin ennen, mistä lie johtuu... Jos joutuisin kuvauttamaan koiran myöhemmin uudelleen, niin kyllä satsaisin sitten rahani virallisiin lonkkakuvauksiin, jotta saisin tiedot näkyviin koiranet:iin. Aijemmin kun ajattelin, ettei tarvitse virallisia koska en laita Lakea jalostukseen, niin eihän ne viralliset tarvitse olla.. Jälkikäteen tajusin, että olisi ollut hyvä laittaa kuitenkin ne virallisiksi, jotta muut ihmiset näkisivät, että millaista jälkeä siitä yhdistelmästä on tullut. Kuulostan katkeralta koiranomistajalta, mutta kerron vain faktat tästä meidän tapauksesta. :D

Ainakin lihakset ovat kunnossa.

Mietintämyssy

Sen oikean pennun etsiminen on kyllä haastavaa. Tajusin yhtenä päivänä, että yritän tietyllä tapaa ''kaupitella'' itseäni kasvattajille. Sähköpostit alkavat aina sillä, kuinka kerron itsestäni, mitä teen nykyisin ja mitä tulisin tekemään uuden mahdollisen koiran kanssa sekä miksi juuri minä olisin hyvä koiran omistaja. En kyllä haluaisi olla tuossa kasvattajan roolissa.. :D

MUTTA, jos olisin kasvattaja, pyrkisin sellaiseen yhdistelmään, jossa olisi minimoitu koirien sairaudet tai muut viat. Jos on vaihtoehtona lonkkavikainen tai epileptikko, niin minkä ihmeen takia niitä pentuja silloin pitää tehdä, jos sieltä ei tule terveitä kuitenkaan? Olen miettinyt sitä jo pitkään ja voisin keskustella tästä aiheesta vaikka koko päivän, koska se suututtaa minua niin kovin. Lake on yksi esimerkki tästä. Meidän perhe, ensimmäistä koiraa hankkimassa, ei todellakaan tiedetty mitä tarkoittaa se, että pennun emän lonkkakuvat ovat olleet paneelissa 4 kertaa, että ne saadaan väkisin C/C ja se, että emme nähneet emää silloin, kun kävimme katsomassa pentuja. Ei ensimmäistä koiraa hankkiessa vain tajua tuollaista, kun on aivan hurmoksessa pienestä pötikästä, joka ryömii jalkojen alla.

Olen kuitenkin huomannut, että koiria on mielestäni kahdenlaisia. Niitä, jotka ovat JEE IHMINEN, IHANAA ja niitä jotka ovat ystävällisen välinpitämättömiä ihmisiä kohtaan. Kyllä mielummin ottaisin pennun tuosta ensimmäisenä mainitusta koirasta, koska luonne periytyy niin vahvasti, mutta sitähän ei tiedä, mitä luonto tuo tullessaan. Laken sisko ja isä, jonka olen tavannut, ovat aivan ihania koiria, sellaisia jotka voisin ottaa milloin vain itselleni. Lake vain on vähän erilainen kaveri.

Olen myös tavannut erittäin ystävällisä ja kivoja kasvattajia. Tämä tekeekin koiran hankkimisesta hieman vaikeampaa. Monet ovat erittäin hyviä puhujia ja kaupustelusanat osuvat kyllä tunteisiin. Minulle tulee jopa omatunnon tuskia siitä, että sanon ettei tässä pentueessa ole minulle sitä oikeaa, vaikka pennut ovat syötävän suloisia. Vanhempien geenit kun vaikuttaa pentuihin niin paljon. Toivottavasti se oikea, mikä lie se sitten onkaan, löytyy joskus. 

Eipä tässä muuta, hyvää ystävänpäivää ihmiset! :)

Täällä taas

Olen jo pitkään suunnitellut aloittavani kirjoittamaan taas blogia. Aijemmat blogit kaatuivat siihen, kun ei jaksanut tai ei ollut aiheita, joista kirjottaa. Toivottavasti tähän blogiin tulisi tekstiä, enkä unohtaisi tätä.

Tässä blogissa siis kerron siitä, mitä teemme koirani kanssa tai ylipäätään mitä tapahtuu meidän arjessa. Olen myös suunnitellut hankkivani toista koiraa ja ajattelin kertoa mietteitäni pennun etsimisestä ja siitä miten tämä projekti etenee. Voi olla, että pentu tulee kesällä, vuoden päästä tai sitten viiden vuoden päästä, kunnes se oikea löytyy. 

Joten tervetuloa lukemaan kirjoituksiani ja seuraamaan meidän arkea. :)