MUTTA, jos olisin kasvattaja, pyrkisin sellaiseen yhdistelmään, jossa olisi minimoitu koirien sairaudet tai muut viat. Jos on vaihtoehtona lonkkavikainen tai epileptikko, niin minkä ihmeen takia niitä pentuja silloin pitää tehdä, jos sieltä ei tule terveitä kuitenkaan? Olen miettinyt sitä jo pitkään ja voisin keskustella tästä aiheesta vaikka koko päivän, koska se suututtaa minua niin kovin. Lake on yksi esimerkki tästä. Meidän perhe, ensimmäistä koiraa hankkimassa, ei todellakaan tiedetty mitä tarkoittaa se, että pennun emän lonkkakuvat ovat olleet paneelissa 4 kertaa, että ne saadaan väkisin C/C ja se, että emme nähneet emää silloin, kun kävimme katsomassa pentuja. Ei ensimmäistä koiraa hankkiessa vain tajua tuollaista, kun on aivan hurmoksessa pienestä pötikästä, joka ryömii jalkojen alla.
Olen kuitenkin huomannut, että koiria on mielestäni kahdenlaisia. Niitä, jotka ovat JEE IHMINEN, IHANAA ja niitä jotka ovat ystävällisen välinpitämättömiä ihmisiä kohtaan. Kyllä mielummin ottaisin pennun tuosta ensimmäisenä mainitusta koirasta, koska luonne periytyy niin vahvasti, mutta sitähän ei tiedä, mitä luonto tuo tullessaan. Laken sisko ja isä, jonka olen tavannut, ovat aivan ihania koiria, sellaisia jotka voisin ottaa milloin vain itselleni. Lake vain on vähän erilainen kaveri.
Olen myös tavannut erittäin ystävällisä ja kivoja kasvattajia. Tämä tekeekin koiran hankkimisesta hieman vaikeampaa. Monet ovat erittäin hyviä puhujia ja kaupustelusanat osuvat kyllä tunteisiin. Minulle tulee jopa omatunnon tuskia siitä, että sanon ettei tässä pentueessa ole minulle sitä oikeaa, vaikka pennut ovat syötävän suloisia. Vanhempien geenit kun vaikuttaa pentuihin niin paljon. Toivottavasti se oikea, mikä lie se sitten onkaan, löytyy joskus.
Eipä tässä muuta, hyvää ystävänpäivää ihmiset! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti