maanantai 23. maaliskuuta 2015

Huippuviikko

''Tunnelma olj siellä lupsakka heti, lupsakka heti! Savonmuahan oekeet immeiset veti Lentävä Kalakukko!''

Kuopion reissusta selvittiin mainiosti Laken kanssa. Loppuviikosta kerrostalon porraskäytävääkään ei tarvinnut pelätä, eikä siellä muutenkaan ollut niin kamalaa. Lake rauhoittui erittäin hyvin sisätiloissa. Ja vaikka meitä oli isompikin kööri pienessä kaksiossa, niin Lake ei ollut moksiskaan, jatkoi vaan nukkumista. Myös pallo, jonka siskoni oli ostanut hänen tulevaisuuden koiralleen, kiinnosti Lakea kovasti. Lake, joka ei ikinä ole pitänyt palloista juoksenteli sen pallon perässä ja toi sitä heitettäväksi.

Lenkkeiltiin kyllä todella paljon. Kävimme Puijon tornilla pettymässä, miten matala se torni olikaan, sekä kiersimme kaikki ummet ja lammet. Kerrostalossa kun asusteltiin, eikä koiraa voinut päästää ulos tuosta noin vain pissille, minulla oli kokoajan sellainen olo, että ''nyt ulos, Lakella on hätä'', vaikka olisimme juuri ulkonta tulleet. Mutta toisaalta se oli ihan kiva, koska silloin tuli oikeasti ulkoiltua enemmän, kuin se sama peruslenkki mitä täällä Lappeenrannassa käpytellään. Kyllä Kuopio oli ihana kaupunki. Kotoisa ja viihtyisä, sellainen mihin voisi itsekkin muuttaa. Eikä Hukka-Putkikaan sijainnut kaukana!
Näytetää Lakenkaa ain tälle ku otetaa selfiee!
Minä lähdin torstaina junalla (Lentävällä Kalakukolla) kohti Lappeenrantaa, mutta jätinkin koiran vielä Kuopioon siskolleni, koska minulla oli perjataina iltavuoro 24 asti ja seuraavana aamuna lähdin Lahteen kansainvälisiin koiranäyttelyihin seuraneidiksi. Onneksi vanhempani menivät perjantaina Leppävirralle viikonlopuksi, joten he ottivat koiran matkaan sunnuntaina ja toivat kotiin.
Ikkunasta piti vähän haistella ulkoilmaa. :)
Olen pari kertaa aijemmin käynyt koiranäyttelyissä ihan huvin vuoksi katselemassa millaista siellä on. Yleensä olen ollut sitä mieltä, että en tarvitse tuomareita arvostelemaan minun koiraani, minulle se on kaikista paras. Muutenkin näyttelyt on vähän hupsuja ja huomasin kyllä, että pitää olla vähän hupsu itsekin, että sinne menee.. :D No kuitenkin, minulle taisi pieni näyttelyinto syttyä. Koira expertti Anni kertoi minulle hieman näyttelyistä ja siitä kuinka hauska sinne on mennä tapaamaan saman rodun kasvattajia, sai myös minun mielenkiintoni heräämään. Minusta ei kuitenkaan tule hullua koiranäyttelyintoilijaa, mitä muunmuassa näin tuolla Lahden kv näyttelyissä.
Hennan Japaninpystykorva Minni oli rotunsa paras pentu (jos oikein muistan ja ymmärsin), eli ei turhaan lähdetty Lahteen asti. Onneksi sinne oli aika helppo ajella ja se messukeskus olikin aika lähellä.
Elegantti nainen!




No sitten tietysti tiesin, että näyttelyissä on mielettömästi koiratarvikkeiden myyjiä sun muita kaupustelijoita, niin päätin ottaa niistä kaiken hyödyn irti. Mukaan tarttui Hurtan viilennystakki kokoa 55, mikä on Lakelle hiukan liian pieni ja koira näytti aivan koppakuoriaiselle tuo loimi päällä.. :D Normaalisti tuo olisi maksanut lähemmäs 80e, mutta ostin sen 15 eurolla, mikä ei kyllä ollut yhtään pahan hintainen. No ehkä tuo sopii sitten sille miun tulevaisuuden koiralle, jos ei Lakelle.
Sitten tietysti ostin Berran uuden fleece-hihnan, kun edellinen hajosi koiran riekkumisesta. Se vaan napsahti poikki tuolta juuresta, niin päätin hankkia uuden, kun tuo hihna on kuitenkin niin hyvä kädessä, sekä joustaa mukavasti. Lake kun on sellainen, joka repii ja vetää hihansta, kun lähetään lenkille, koska on niin innoissaan, joten tuo hihna ei ainakaan vahingoita hampaita. Ostin Berralta lisäks tuon punotun fleece-lelun, missä ei oo sitä nailon nyöriä sisällä. Ne on hyviä treeneissä.
Näin HAU HAU:n (tai jokuu sen tyylisellä) kojulla sorsan. Tiesin, että Lake tykkäis siitä, koska sorsa ja niinhän se tykkäskin. Nyt se on sen lemppari, koska se pitää erilaista ääntä toisinkuin muut vinkulelut. Siitä samasta kojusta tarttui myös kurre matkaan. Nyt Lakella on niin paljon leluja, että ei näköjään itsekään tiedä millä leikkisi..
Lopuksi löysin sieltä joitain suomalaisia hirven nahasta tehtyjä luita, missä ei pitäisi olla mitään lisäaineita tai muuta moskaa. Jos mie ite en syö lisäaineita tai muita ylimääräisiä haitta-aineita, niin miksi pitäisi miun koirankaa? :) No kuitenkin, Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyitä odotellessa! 



Tänään meillä oli treeneissä ihan sairaan hauskaa! Radalla oli 28 estettä, mikä oli aika hurja määrä ja kunto oli koetuksella, mut silti se oli kyllä tosi kiva. Hauska. Alkuosa treeneistä ei oikeen sujunut, mut kun pääsin seuraamaan toisia sivusta ja kertailemaan rataa, niin kyllähän se muistui mieleen. Piti kai tsempata itselle ja koiralle se, et nyt tulee nollat ja lähellä oltiinkiin. Sanoisinko, että jäi erittäin hyvä mieli noista treeneistä. Kiitos Kiitorekku!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Tuplanolla

No kyllähä mie nyt aijon hehkuttaa! Toiset yhteiset kisat Pesosen kanssa ja tulokset tuli. Nollat A sekä B radalta, jotka olivat agilityratoja. Saan olla niin ylpeä Pesosesta! JEE!
Viimeviikkosissa treeneissä meidät pistettiin suorittamaan rataa vaan uudelleen ja uudelleen, että varmasti onnistuu ja näköjään sellasesta hiulaamisesta oli hyötyä. Tästä ei pääse muutakuin ylöspäin! Samaisen viikon rallytokotreenit jäi välistä, koska minun työni tuppaa aina välillä haittaamaan harrastusta. Sellaista se elämä välillä on..
Myös meidän tämänpäiväiset agilitytreenit jää Pesosen kanssa välistä, kun lähdin Laken kanssa Kuopioon siskoni luokse. En ole aijemmin täällä käynyt, kuin ihan ohikulkumatkalla tai nopeasti vain pyörähtämässä. Suunnitelmissa olisi ainakin lähteä lenkkeilemään Puijon tornille ja shoppailemaan Matkukseen. Melkein viikon olen täällä, joten uskon, että ehdimme tehdä vaikka ja mitä.
Lakelle tämä uusi kaupunki on hieman stressaava paikka. Läähättää, kuulostelee eikä meinaa oikein rauhoittua millään, saatika nukahtaa. Uusia hajuja on liikaa, eikä oikein tajua, että missä ollaan.
Lake ei ole aijemmin pelännyt kerrostaloja, mutta nyt se oli aivan kauhuissaan, kun joutui astumaan hissistä ulos porraskäytävään, jossa oli liukkaat lattiat ja kaiteista näkyi läpi portaikkoon. Siskoni totutti vuosia sitten Laken kerrostaloelämään, kun hän asui Helsingissä. Siellä kaikki sujui hyvin ja voisinpa sanoa jopa, että koira viihtyi siellä. No Laken on erilaisiin asuntoihin totuttava, jos minä pääsen opiskelemaan ensi syksynä.
Tästäpä vielä eiliset agiradat videoina; Alkuhaparoinnista huolimatta, päästiin puhtaasti loppuun asti!





Jos nää videot ei toimi tai tää sivu näyttää hassulle, niin se johtuu siitä, että kirjoitan siskoni MacBookilla, enkä tosiaan osaa käyttää tätä.. Palataan taas asiaan!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tavoitteena tulos

Taas treenattiin viime perjantaina rallytokoa. Ne treenit menikii vähän miten sattuu, kun Lake oli niin innoissaan, että ei malttanut oikein kuunnella ja teki vähän omiaan. Yritin tsempata ja virittää koiraa treenaamiseen, mutta se ei näköjään toiminut kunnolla. Seurattiin liian edessä, kaadettiin kylttejä ja oltaisiin mielellään kiivetty A-esteellekkin. Näistä meidän treenit koostu. No mukavahan siellä on käydä myös moikkaamassa muitakin treenikavereita.
IMAKK:in agikisoihin olisi enään 4 päivää. Miulla on jo nyt perhosia mahassa ja melkein oksennan jännityksestä. Ei pitäisi ajatella niitä kisoja, niin ei jännittäisi. Miun tavoite siellä kisoissa on saada tulos. Oli se sitten 0 tai 5, mutta kunhan tulee tulos eikä hykyä. Kolmosluokassa kaikki ajattelee, että hylky on parempi kuin virhepisteet, mutta se kun meet ykkösistä suoraan kolmosiin, niin olisi kiva selvitä radasta ilman virhettä ensimmäisellä esteellä. Eikä suoriteta sitä väärään suuntaan. Tai mennä keppien läpi putkeen, koska putket on kivoja.
Meillä on ollut treeneissä Pesosen kanssa ongelmia takaaleikkauksissa. Ei meinaa millään hypätä hyppyä jos leikkaan takaa ja jatkan matkaani. Ehkä se toimii isommalla radalla. Toivottavasti. Pesonen on myös käynyt pyörähtelemään kesken radan ja saatan kadottaa koiran sen takia. Enkö anna tarpeeksi ohjeita vai onko ohjeeni vaan liian epäselvät? Aijemmin en ole huomannut, että se tekisi niin, mutta edellisissä treeneissä hukkasin koiran sen takia. Meidän tiimityöstä löytyy vielä paljon hiottavaa...
Näihin tunnelmiin, näkymisiin!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Hyppyjä & Seuraamisia

Miulla olikii pien hiljaiselo tässä, kun läppäri oli niinsanotusti armeijan leivissä, enkä jaksanu käyä näpyttelemää mitää tekstiä ipadilla. Mutta tosiaan, treenattu on, ja kaikkea ollaan puuhasteltu koirien kanssa.
Viime maanantain treenit oli kyllä sellaset hyvän mielen treenit taas. Koira meni todella hyvin koska pieniä virheitä ei lasketa. Meillä kun on 2 rataa Kiitorekulla, helpompi ja vaikeampi, niin tehtiin sitä vaikeampaa, mikä oli tosi kivan oloinen.
Miun pitäis miettiä Pesoselle joku vapautuskäsky kontakteilta, kun aluks se oli tosi epävarmaa, että milloin saa vapautua ja milloin pysytään paikallaan. Vapaa-sanaa mie oon yrittäny nyt täs käyttää mut välillä se tuppaa unohtumaa ja mie en oikee oo varma et mitä Pesosen omistaja käyttää vapautussanana.
Tiistaina oli IMAKK:in kisoihin viimonen ilmottautumispäivä. No tämän minä huolehdin tuntia ennen ilmojen sulkeutumista. Kaiken lisäks lisenssikii oli vielä ostamatta, mut onneks sain itteni ilmotettua sinne pienten kömmähdyksien kautta. Hyvä minä! Salaa toivon näkeväni Laken kasvattajan siellä kisoissa, että saisin mennä vaihtamaan kuulumiset hänen kanssaan.
Eilen keskiviikkona kävin Ullan kanssa kisapuistossa treenailemassa seuraamista. Sain kyllä niin paljon hyviä vinkkejä seuraaviin treeneihin, et itse en olis ees tajunnu sellasia, siksipä ne olikin niin tarpeellisia. Leikki on kaiken a ja o. Miusta on myös kiva kun Ullalla on koira samasta kennelistä kuin Lake, niin hän antoi myös vinkkejä miten tuollaisen koiran kanssa pärjää. Ullan Retu on ihan kuin Lake. En ymmärrä edes miten voi olla niin samanlailla käyttäytyvä koira.